Otteluraportti Roihuttaret – Pöytyä 2-1 (3-4, 3-0, 1-0s)

Keskiviikon ottelusta Pöytyää vastaan Roihuttaret nappasivat itselleen 2-1 kotivoiton. Superiin asti viety matsi oteltiin vaihtelevassa säässä: alkuun tuuli, välillä satoi ja lopulta paistoi aurinko. Ottelun aluksi kukitettiin joukkueen ylioppilaat Camilla ja Vilma, kolmesti teille HEI HEI HEI!

Ensimmäisellä jaksolla vastustaja sai Roihuttarista otteen ja neljännen vuoron loppukiristä huolimatta ensimmäinen jakso päättyi Pöytyän voittoon 3-4. Toiselle jaksolle sovittiin speksit, lyötiin kättä päälle ja lähdettiin taistelemaan kahdesta jäljellä olevasta pisteestä. Toisen jakson ulkopeliä voikin kutsua virheettömäksi Roihuttarien osalta sillä Pöytyä ei saanut kotiin juoksun arvoisesti yhtään etenijää! Toisesta jaksosta myös mainitsemisen arvoista on, että yhdessäkään lyöntivuorossa ei jääty juoksuitta! Toinen jakso Roihuttarille 3-0, kun tasoittavaa sisävuoroa ei pelattu.

Superissa jatkettiin siitä mihin toisella jaksolla jäätiin: tilanne päälle ja etenijä kotiin. Yksi juoksu riitti kahteen pisteeseen, kun Pöytyä kärsi vaikeuksista tilanteen rakentamisessa. Koko ottelu Roihuttarille 2-1 (3-4, 3-0, 1-0s)!

Ottelussa palkittiin kakkospalkinnolla Ali ja ykköspalkinnoilla Limppu. Lisäksi joukkue halusi muistaa puolen vuosisadan pyöreän lukeman täyttänyttä Jusea! Pikku paketti, kukka ja kakkukahvit. Kortti unohtui, mutta Tommi otti sen kesken pelin tuomarilta eli loppu hyvin kaikki hyvin.