Roihu – Liikunnan iloa hyvässä seurassa

Itähelsinkiläinen Roihu on liikuttanut lapsia, nuoria ja aikuisia jo vuodesta 1957 lähtien. Roihu on monipuolinen urheiluseura, mutta parhaiten se tunnetaan pesäpallosta.

Roihussa eletään hyvin aktiivista aikaa: Roihun naiset pelaavat ykköspesistä ja B-tytöt superpesistä. Nuorissa harrastajien määrät ovat nousussa, pesäpallo tekee tuloaan jälleen myös Helsinkiin!

Seura tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden osallistua ohjattuun urheiluun. Tavoitteena on kehittää lapsista ja nuorista liikunnan aktiivisia harrastajia sekä tukea heidän kasvuaan yhteistoimintakykyisiksi ja monitaitoisiksi kansalaisiksi.

Roihu on Sinettiseura. Roihussa aikuiset kantavat vastuuta kaikista nuorista ja nuorille tarjotaan turvallinen yhteisö kasvuun ja kehitykseen. Pääkaupunkiseutu asettaa perisuomalaiselle pesäpalloharrastukselle omat vaatimuksensa. Täällä on paljon lajeja kilpailemassa sekä harrastajista että harrastuspaikoista. Roihu on upeasti ottanut haasteen vastaan koko ajan uudistumalla ja kehittämällä toimintaansa nykypäivän odotusten tasolle. Roihussa asiat tehdään yhdessä yhteiseksi hyväksi.

Tässä on seura, johon kannattaa liittyä!